Kun vuonna 2000 parikymppisenä muutin Suomesta Saksaan, ei ravintolamaailma merkinnyt minulle baareissa käyntiä enempää. Kuitenkin salaa haaveilin omasta baarista, ja osasin jo tuolloin arvostaa tietynlaista palvelua ja kokemusta. Lomilla Suomessa käydessäni tuli todettua palvelun ja tarjonnan taantuneisuus Keski-Eurooppaan verrattuna, kunnes joskus vuoden 2005 paikkeilla asiat alkoivat pikkuhiljaa muuttua. Useat uudet ravintolat, baarit ja jatkuvasti paremmaksi ja paremmaksi muuttuva palvelun taso nostivat visiitti visiitiltä Helsingin ravintolaprofiilia.
Ainoa mikä junnasi tuolloin ja vielä hyvin pitkän aikaa, oli viinipalvelu.
Muistan kesälomalla parissa viinibaariksi itsensä nimenneissä paikoissa käydessäni, kun pyysin saada maistaa viiniä ennen ostopäätöksen tekemistä, veloitettiin tämä minulta. Yhdessä näistä paikoista tarjottiin viinimaistiainen snapsilasista, koska ilmeisesti pienestä määrästä johtuen tämä oli loogisempaa. Molemmissa paikoissa maksoi valkoviinilasillinen jo tuolloin 13€, vuosi taisi olla 2013. Samalla kesälomareissulla muistan kun kesäravintolassa lasi Moët&Chandon Brut Imperial-samppanjaa maksoi 26€. Hinnoittelussa oltiin jo muun maailman tasolla mutta tarjoilupuoli ja tarjonta ei muutamia erityispaikkoja lukuun ottamatta oikein yltänyt samalle tasolle.
En muuttanut Suomesta pois siksi, että se mitä täällä on, ei minulle riitä. Yksi asia vaan johti toiseen ja suunniteltu 3kk reissu Saksaan venähti 15 vuodeksi. Vaikka suomeen muuton suurin motiivi oli WSET:n Diploma-opinto, minua kiehtoi samalla tämä tietynlainen “viinillinen koskemattomuus”, potentiaalinen muutos ja mahdollisuus olla osa sitä. Varsinkin ulkomaalaiselle naiselle kilpailu on Keski Euroopassa kovaa, ja asiat kuten tasa-arvo muuttaa kummasti 15 vuodessa merkitystä. Kaikelle on aikansa, ja 2014 oli kotiinpaluulle se oikea hetki.
On ollut hienoa seurata, ja osittain olla myös mukana, kun viini on vakiinnuttanut asemaansa Helsingissä, ja sen myötä varmasti myös muualla Suomessa.
Saatavuus on monipuolistunut, kaikille löytyy jotakin suurista klassikoista pientuottajien viineihin. Kuohuvaa nautitaan arkenakin, ravintolaan tullaan kokemaan uutta ja luotetaan enemmän suosituksiin kuin omiin tottumuksiin. Terveyttä arvostava kuluttaja on alkanut pikkuhiljaa suosia laatua ja kokemuksia määrän sijaan, joka on tarjonnut parempaa sijaa pientuottajille ja tuntemattomammilta alueilta tuleville viineille. Kuluttajalle tämä varmasti näkyy parhaiten valtavasti laajentuneena valikoimana, ammattilaiselle taas sekä laadullisesti että määrällisesti lisääntyneistä viinintekijöiden vierailuista ja maistelutilaisuuksista.
Yksi viime aikojen vaikuttavimmista ammattilaisille lanseeratuista konsepteista on Viinitien järjestämät Wine Talk-tilaisuudet. Perinteisen maistelun sijaan tilaisuus on ennemminkin keskustelu valitun aiheen ympärillä. Aihepiirit liikkuvat pääosin Viinitien edustamien päämiesten puitteissa ja tilaisuuden laatuun vaikuttaa suuresti keskustelevat osapuolet, joka onkin Viinitien puolelta ollut taattua laatua heidän pestattua riveihinsä Suomen viimeisimmät Masters of Winet Heidi Mäkisen sekä Pasi Ketolaisen.
Ennen vuodenvaihdetta Wine Talk-tilaisuudessa kävi vieraan saksalainen Anne Krebiehl MW promoomassa Classic Wine Library–kirjasarjalle kirjoittamaansa teosta The Wines of Germany ja juttelemassa Heidin kanssa näkemyksistään Saksan tämänhetkisestä tilanteesta viinintuottajamaana. Jo heti kättelyssä Anne toi esiin juuri uunista tulleen vedoksen suurimmat haasteet: Vastaavanlaiset teokset esim. Ranskan viinialueista on jaettu omiin kirjoihinsa, kun taas Saksan kohdalla, ilmeisesti koska yksi lajike, Riesling, dominoi edelleen koko maan viinintuotantoa, kaikki viinialueet tuli “kutistaa” yksiin kansiin. Toinen haasteista oli koota kirja freelancer-kirjoittajana, jolloin hän tosiasiassa teki kaiken tarvittavan pohjustus- ja kirjoitustyön omalla ajallaan omakustanteisesti, eikä palkka tule kuin vasta kirjan myyntien myötä.
Tuntuu, että monien tuotteiden luxus-leiman, juhlavan käyttötarkoituksen sekä piireissä liikkuvan rahan myötä viiniala mielletään usein elitistiryhmän puuhasteluksi, eikä sitä oikein, varsinkaan Suomessa missä itse viininvalmistus ei ole arjessa läsnä, osata mieltää tosissaan otettavaksi, arkiseksi, alaksi. Fasaadin ja luulojen taakse jää kuitenkin faktat kuin että viininviljely ja valmistus on pääosin täysin normaalia maataloutta, ja suurin osa alalla toimivista ovat intohimoisia, monista elämän aloista kiinnostuneita ihmisiä, joiden kiinnostuksenkohteet viini usein yhdistää. Rahaa heidän tililtään tuskin löytyy enempää kuin muiltakaan farmareilta tai tutkijoilta, koska sitä tämä ala kiteytettynä on; Jatkuvaa tutkimusta jota tehdään intohimo edellä.
Vuonna 2016, joka neljäs vuosi järjestettävä, International Cool Climate Wine Symposium pidettiin Brightonissa, jossa tapasin Annen lyhyesti ensimmäistä kertaa. Tummanpuhuva tyyli sekä aurinkoinen ja lämmin olemus jäivät jo tuolloin mieleeni, joten oli suuri ilo kuulla hänen kertovan omasta työstään nyt enemmän. Pyramidin huipulla pyöriessä on helppo nauttia näkymistä ja unohtaa ne alimpien kerroksien kannattelevat palikat; Kaikki se arjessa nautittu “normaali” viinin on kuitenkin rakenteen pohja, mikä viinialaa kannattelee, jolloin sitä tulisi olla väheksymättä vaikkei oman asiantuntemuksen myötä ei juuri ne tuotteet omalle listalle valikoituisikaan. Minua ilahdutti suuresti Annen vertaus aiheesta: “ Tänä aamuna pesin hiukseni marketista ostamallani perus shampoolla, ja voin hyvin kuvitella, että moni koulutettu kampaaja kauhistelisi valintaani. Tämä kuitenkin palvelee tarvettani, joten miksi vaihtaisin?” Tätä teemaa hän kannattelikin läpi koko keskustelun ja uskoo, että alkoholin kulutuksen laskiessa viinialan kehitys on mahdollista ainoastaan kannustavan, eikä snobeilevan, asennoitumisen kautta.
Anne alleviivasi useasti saksalaisen viinin pitkää, jo roomalaisten aikaan pohjautuvaa, historiaa ja toi sen rinnalle vertailuun esimerkiksi Uuden-Seelannin viinihistorian, jonka juuret yltää vain 45 vuoden päähän. Suureksi haasteeksi hän nimesi vääristyneet luulot siitä, että saksalaiset viinit olisivat edelleen pääosin makeita. Samaan aikaan hän oli sitävastoin otettu siitä, kuinka saksalaisia viinejä aletaan yhä enemmän ottamaan vakavasti, jonka myötä ne ovat vakiinnuttaneet asemaansa laatuviinien kategoriassa. Perinteisellä samppanjamenetelmällä valmistettavat, usein Riesling-pohjaiset, perinteisellä samppanja-menetelmällä valmistettavat Sekt-kuohuviinit Anne mainitsi saksalaisten viinien trendaavimmaksi tuotteeksi. Häntä itseään tällä hetkellä kiehtovimmiksi viineiksi Anne nosti Sektin lisäksi saksalaiset Spätburgunder eli Pinot Noir viinit, joita toivoisi tulevaisuudessa kasvatettavan ja valmistettavan enemmän Rieslingin tyyliin keskittyen siihen, että viini ilmentäisi läpinäkyvästi oman potentiaalinsa puitteissa Saksan 13 eri viininkasvatusalueen ainutlaatuista ilmastoa ja maaperää.
Läpi koko puolitoistatuntisen keskustelun Anne korosti Saksan viinitalouden suurinta haastetta, erittäin vaikeasti tulkittavan viinilakia, joka koskee kaikkia tuotantoalueita ja johon koko viinintuotanto tiukasti perustuu. Tässäkin palataan taas tuotantoa dominoivaan Riesling-lajikkeeseen; Viinilain ja alueluokittelun perustana onkin Rieslingin historia perustuen siihen, missä rypäle on aikoinaan kypsynyt parhaiten. Tänä päivänä, ilmastonmuutoksen myötä, tätä ongelmaa ei joitain vuosikertoja lukuun ottamatta enää oikeastaan ole, vaan kaiken takana piilee kysymys siitä, alkaako Saksan alueet olemaan ennemminkin liian lämpimiä Rieslingin viljelylle. Anne ei toistaiseksi olisi siitä huolissaan koska samalla on myös monet tuotantoa tukevat viljelylliset ja viininvalmistukselliset seikat kehittyneet. Ilmaston lämpenemisen myötä on myös poistunut tarve jättää jäännössokeria viineihin luonnostaan erittäin korkeahappoisen Rieslingin ominaisuuksia tasapainottamaan. Ennen tämä oli osa normaalia toimintaa, koska Riesling ei kaikilla alueilla välttämättä kypsynyt täysin ja tuotti jopa epämiellyttävän hapokasta viiniä. Joten ymmärrettävän ylpeästi Anne mainitsi myös saksalaisten viinien suuren laadullisen nousun siitä huolimatta, ettei vaikeaa viinilakia ole olosuhteiden muututtua kuitenkaan muutettu mitenkään.
Saksalaisten viinien tulevaisuuden näkymät ovat Annen mielestä erittäin positiiviset ja lupaavat. Suurella innolla ja ylpeydellä hän kertoo kuinka sukupolvenvaihdoksien ja nuorten, nousevien viinintekijöiden myötä alkaa alalla vallita hieno yhteistyö joka on ohittamassa perinteistä, ennemminkin kilpailevaa asennetta. Enää ei pihtailla omia tietoja ja havaintoja, vaan on ymmärretty yhdessä tekemisen edut ja voima, ja tietoja jaetaan avoimesti viinitilojen kesken. Aloittelevat viinintekijät käyvät oppimassa ja tekemässä sadonkorjuita muiden tuottajien tiloilla. Saman olen huomannut myös viimeisen viiden vuoden aikana erilaisilla messuilla ja tilaisuuksissa käydessäni; Vastaan tulee enemmän nuoria Saksalaisia viinintekijöitä freesillä lähestymisellä ja tyylillä varustettuna, kuin muista Euroopan viinintuotantomaista. Ja tämän Anne mainitsee myös Saksan viinituotannon vahvuudeksi. Saksalle ominaisen vahvan teknisyyden ja tehokkuuden läpi alkaa nuorten mukana puskea enemmän tervetullutta tunnetta ja yhteisöllisyyttä. Milleniaalien muuttuvien elämäntapojen myötä alkoholin kulutus on maailmanlaajuisesti laskussa, joten heille, tulevaisuuden kuluttajille, on annettava jotain kosketuspintaa johon samaistua.
“Niin kauan kuin meillä on historiaa, on meillä ollut myös viiniä, joka yhdistää sekä yksilöita että kansoja.” Anne toteaa. Tämän valossa on ihailtavaa, kuinka rohkeasti Saksassa suhtaudutaan viinintuotannon tulevaisuuteen ja sen mukana tuleviin haasteisiin historiaa kunnioittaen siihen kuitenkaan liikaa takertumatta, Saksan tiukkaa viinilakia kuitenkaan unohtamatta, Natürlich!
Zum Wohl!
Anna
Hannah Wines | Viinipalvelu 