Riina-Liisa viinien ihmemaassa

Olen Riina, ja viini merkitsee mulle työtä, vapaa-aikaa, iloa, harvoin surua ja usein ystäviä. Viinistä tuli tärkeä osa mun elämääni ihan yhtäkkiä ja ennen kaikkea yllättäen, vähän kuin hyvät ystävät.

Ravintoloissa ehdin työskennellä yhden työuran verran, joten kaksi vuotta sitten saatuani tarjouksen siirtyä uudenlaisiin haasteisiin,en voinut kieltäytyä, ja nykyään vedän ravintolamyyntitiimiä viinien maahantuojalla. 

Mutta mennään ensiksi ihan sinne alkuun.

“Susta tulee vielä todella hyvä Sommelière, kunhan opit minun ymmärrykseni juomista ja niiden yhdistämisestä ruokaan, sekä lisäät siihen sinun kykysi lukea ihmisiä ja heidän tarpeitaan”
Heikki Kunnari

Vuonna 2008 hyppäsin tuntemattomaan tarkoituksena laskeutua erämaahan oppaaksi, mutta sattuman kautta ajauduin viinien vietäväksi. Olin juuri valmistunut matkailun AMK restonomiksi, kun lähdin Leville matkaoppaaksi. Sesonkityörahat silmissäni kiiluen tein ohessa lisätyötä ruokaravintolassa.
Ravintolan esimies Heikki Kunnari oli kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kuulun ravintolaan, enkä vain tarjoilijana, vaan hän todella uskoi, että jos vain saisi minut keskittymään hetkeksi viinien loputtoman mielenkiintoiseen maailmaan, en tulisi sieltä koskaan pois. Ja niin kävikin. Kolme sesonkia Heikin johdolla luin ja opin aistimaan viiniä tuoksuin, näkemällä, tuntemalla sekä maistamalla, ja sitten luin vielä lisää. Hyvin nopeasti ymmärsin, kuinka pullo viiniä voi kätkeä taakseen kauniin, monivivahteisen maailman täynnä tarinoita – eräänlaisen Narnian.
Tajusin myös, ettei riitä, että ymmärrän pelkästään viiniä, jos haluan sommelièreksi.
Kolmen vuoden ajan opettelin ymmärtämään cocktaileja, jaloja juomia, liköörejä ja sikareita. Kiitos kaikesta kärsivällisyydestä ja loputtomiin kysymyksiin vastaamisesta kuuluu edelleen Riku Hailiolle.
Ruoan ja juoman yhdistäminen oli kuitenkin se tärkein oppi, jonka Lapin vuosilta ja Kunnarilta sain.

Hän jakoi minulle kokemuksensa tuoman ymmärryksen ja tavan aistia ruoan ja juoman sulautumista yhteen mukaanlukien myös sen, milloin ne kaksi kannattaa nauttia toisistaan täysin erillään. 

En palannutkaan sesonkien jälkeen suunnitellusti kotiseudulleni Pirkanmaalle, vaan lähdin uuden innostukseni kanssa Helsinkiin. Ystäväni, silloinen ravintola NJK:n keittiöpäällikkö Aleksi Malkamäki, vannotti ravintolapäällikön palkkaamaan minut heille kesätöihin tarjoilijaksi. Ja hyvin vannottikin, koska ensimmäisen kuukauden aikana olin jo osoittanut oppini, ja etenin juomista vastaavan apulaiseksi. Seuraavana kesänä vastasinkin jo ravintolan juomalistoista sekä kaikesta mitä sen mukana tulee, sillä todellisuudessahan sommelièren työ ravintolassa on paljolti logistiikkaa ja hyvin lähellä varastotyöntekijän työtä.

Toisen kesän jälkeen huhu, että Lapin sesongin sijaan jäänkin Helsinkiin, oli kiirinyt, ja sain yllättävän työtarjouksen Ravintola Savoysta sommelier-ryhmän kolmanneksi jäseneksi. Otin tarjouksen vastaan ja siitä alkoivat vuodet Antti Uusitalon loputtomia tarinoita ja tietotaitoa kuunnellen. Arvostan häntä edelleen äärettömän paljon; Aika Savoyssa antoi ennen kaikkea käsittämättömän määrän ammattitaitoa ja kärsivällisyyttä, mutta myös uskomattomasti tarinoita kerrottavaksi. Opin seuraamaan jokaista hetkeä ravintolasalissa isona kokonaisuutena, missä pienimmällä yksityiskohdallakin on merkityksensä.
Niiden vuosien muisteleminen saa mut edelleen hymyilemään.

Tiesin kuitenkin koko ajan, että matkani oli vasta alkamassa ja halusin enemmän.
Halusin oppia kantamaan vastuun ravintolasta kokonaisuudessaan. Vuonna 2014 tämä mahdollistui, kun Hans Välimäki yhteistyössä Restamaxin kanssa lähti avaamaan ravintoloita kotiseuduilleni Tampereelle, ja pyysi minua mukaansa. Kahden vuoden ajan vastuullani oli paljon muutakin kuin juomalistat, mutta silti näiden vuosien aikana opin ennen kaikkea itsestäni.
Opin uskomaan itseeni ja siihen mitä teen. 

Vuonna 2016 palasin takaisin Helsinkiin ja Finnjäveliin. Siellä tapasin sommelière Annan, joka halusi rikkoa rajoja. Seurasin vierestä ja ihastelin hänen rohkeuttaan. Vasta muutamien viikkojen, tai ehkä jopa kuukausien päästä kerroin Annalle taustastani viinien parissa. Halusin odottaa hänen oppivan tuntemaan mut ensin ihmisenä, ja vasta sen jälkeen sommelièrena. Annan jäätyä äitiysvapaalle sain kunnian jatkaa hänen työtään Finnjävelin sommelièrena. 

Kesällä 2017 sain tarjouksen, johon en voinut olla tarttumatta, vaikka päätös oli elämäni vaikein.

Hans soitti minulle kertoakseen olevansa mukana uudelleen avattavassa Ravintola Palacessa ja tarjosi minulle työtä Palacen sommelièrena sekä mahdollisuutta luoda ravintolalle viinilista. Usean kuukauden ajan luin viiniaiheisia kirjoja ja artikkeleita enemmän kuin koskaan ennen, ja hain vaikutteita ympäri maailmaa. Kävin tastingeissä enemmän aiemmin ja mietin jokaista tuoksua ympärilläni, makua suussani, sekä miltä miltä ne tuntuivat, ja kuinka niitä voisi hyödyntää.
Mietin paljon sitä, millaisena haluan kädenjälkeni näkyvän.
Ajatuksiani selventääkseni, tuttua reittiä Hietaniemen hautausmaan ympäri juostessani, joka kierroksella koin kuitenkin selkeämmin ja vahvemmin sen, että Palace olisi viimeinen ravintola mitä olen avaamassa, ja sen viinilista viimeisin, mutta myös tärkein jonka alustan.
Joten annoin sille kaikkeni mitä olin oppinut, kokenut ja nähnyt.
Ja olen ylpeä siitä, kiitos Hans kun soitit.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun kerron viinitarinani, toivottavasti nautit siitä!
Nyt mä ainakin juon lasin viiniä.
Kippis!

Riina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: