Tuntematon taivas vai tuttu helvetti?

Kesän viisarit alkavat pikkuhiljaa kääntyä syksyyn ja arki tekee paluutaan.
Hieman saatiin myös hengähtää monin osin rankan korona-kevään jälkeen ja aika vaikealta tuntuu ajatus siitä, että jotain saman suuntaista olisi syksyn mukana taas edessä.
Kevät rikkoi ja kyseenalaisti monet tutut tavat ja normaalit, joita ainakin itse olen kesän aikana miettinyt paljon.

Kaiken kontrolloimattoman muutoksen keskellä oma arki ja siihen kuuluvat rutiinit ei yht’äkkiä tuntuneetkaan niin tylsiltä ja kahlitsevilta, vaan enemmänkin turvallisilta sekä jopa aikaa ja energiaa vapauttavilta. Mutta sitten taas toisaalta oli ihanaa päästä arjen ja rutiinien kahleista, joka monin osin tuntui myös mahdollisuudelta uskaltaa ja tarttua uuteen. 

Kylläkin pyytämättä ja aika kovalla hinnalla, meille annettiin erilainen tapa katsoa asioita, arkea ja omaa elämäämme.

Omalla kohdalla mennyt kesä (juu juu, kyllä sitä ON vielä jäljellä!) on ollut hyvin ainutlaatuinen, ehkä jopa sellainen kesä josta olen pitkään haaveillut, ja siksi siitä irti päästäminen tuntuukin poikkeuksellisen haikealta.

Kesän alussa havahduin siihen, että vauvani on kasvanut pikku neidiksi (kuten hän itse itseään myös nimittää) ja sen myötä historiaa oli myös aina valtavasti tilaa ja aikaa vienyt varustelu. Tämä motivoi pakkaamaan kesävarusteet vakkaristi autoon ja sitten onkin suhailtu menemään säiden, fiiliksen ja satunnaisten kutsujen mukaan. Kaikki edeltävien kesien kesäjutut ja tavat jäi, ja tilalle tuli ne ihmiset ja paikat joita pikkuvauvan kanssa ei tullut edes mietittyä. 

Kesän riennoissa viinillä on tietenkin ollut oma sijansa, mutta ensimmäistä kertaa melkein 10 vuoteen en ole koko kesänä istunut iltaa sellaisessa porukassa, jossa viini olisi jotain muuta kuin viiniä. Alkukesästä kirjoittelinkin jo samaisesta aiheesta josta nyt jatkan, koska tunsin pitkään jonkinlaista hämmennysta siitä, että viinialan ammattilaisena tykkään myös yksinkertaisimmista ja kaupallisemmista viineistä. Paljon olen myös miettinyt sitä miksi tämä asia minua vaivaa, että miksen vaan hiljaa nauti sitä mistä tykkään. Ei kai taitava ammattikokkikaan ole vähemmän taitava jos vapaalla käyttää eineksiä tai tekee makaronilaatikkoa?


Olen aina ollut hyvin vahvasti joko-tai-tyyppiä ja varsinkin lapsen myötä joutunut voimakkaasti opettelemaan siitä, kuten myös monista muista selkärankaan iskostautuneista tavoista ja luuloista, pois. Ja jostain syystä Suomeen muutettuani yksi vahvimmin minuun vaikuttavista joko-tai-luuloista on ollut tämäi; Joko olen viiniammattilainen enkä edes vilkaise kaupallisempien, valtakuluttajille suunnattujen viinien suuntaan, tai sitten en ole.

Tämä kesä ja jälleennäkemiset onneksi osoittivat luuloni vääräksi.

Edellisessä elämässäni työskentelin yhteensä 15 vuotta Suomessa ja eri puolilla Keski-Eurooppaa kilpahevosten parissa aina olympia-tasolle saakka. Sain työskennellä tiimeissä jotka voittivat niin kansallisia- kuin kansainvälisiä mestaruuksia, olla mukana kun öljypohatta päätti, että haluaa joukkueen seuraaviin olympialaisiin ja isolla rahalla mahdollisti tämän itselleen, ajanut yksin 12m rekkaa ristiin rastiin miljoonien arvoiset hevoset kyydissä, eksynyt ja löytänyt aina kuitenkin perille ilman navigaattoreita tai kännykän nettiä, itkenyt, nauranut ja oppinut tekemään nopeita päätöksiä, löytämään ratkaisuja ja pakkaamaan optimaalisesti reissulle kuin reissulle kaikki mahdolliset ja mahdottomat tilanteet huomioiden.

Ja kun nyt pitkästä aikaa istuin samassa pöydässä ystävien kanssa, jotka 20vuotta sitten opettivat minulle pääosin kaiken mikä edellisessä ammatissani vei minut huipulle, ja kuuntelin heidän tarinoitaan kaikkien niiden vuosikymmenten varrelta mitä jokainen heistä huippuratsastajille työskenteli, ei viinipullot riittäneet vaan jokaisella oli matkassa oma pänikkä viileää viiniä muistoja siivittämään.

Kun tätä kirjoitellessani aloin miettimään pöydän ääressä istuneiden ystävieni saavutuksia tiimiensä kanssa, on lista ällistyttävä: Sekä henkilökohtaisia että joukkue olympia-, maailmanmestaruus-, ja euroopanmestaruusmitaleja kaikissa väreissä, world cup-voittoja, world ranking top10 ja nr.1-sijoituksia, tuhansia muita voittoja ja saavutuksia, ja satoja legendaarisia hevosia.
Ja vaikka valtaosa heistä työskentelee nykyään täysin eri alalla, on heistä jokainen edelleen kaikkea kokemaansa ja kantavat kaikkia noita saavutuksia edelleen sydämessään.

Ja niin teen minäkin.

Joten ehkä yksi pänikkäviinien virvoittama kesä ei heikennä ammattitaitoani, vaan toi minut lähemmäksi oikeaa Suomalaista viiniarkea ja ymmärrystä siitä, miten omanlaisia Suomen viinimarkkinat ja -kulttuuri ovat.

Joten ehkä näin toisen korona-aallon uhan alla, kaikki menneet tekemiseni ja saavutukseni kirkkaasti mielessä, käännän selkäni sekä rutiineille että tutulle helvetille ja jatkan tuntemattoman taivaan tavoittelua lasissani olevan viini laadusta huolimatta!

Kippis!
Anna

Jerez, Espanja 2007
Meikämaito, kaikista hevosista rakkaimmaksi osoittautuinut pikku Simon ja edesmennyt, Rooman kisareissulta pentuna löytynyt koirani Rooma
St.Moriz, Sveitsi 2008
Reitti kisoihin oli kuorma-autolla niin vaikea, että valta osa kuljettiin autojunalla. Useimmat kurvit piti ajaa edes-takaisin peruutellen.
Cannes, Ranska 2007
Kilpailuja järkättiin mitä epäsuotuisimmissa olosuhteissa ja myös viikonloppuasuntoinamme toimineet hevoskuljetusautot, joista löytyi asuintilat kaikilla varusteilla, oli parkattu milloin minnekin kuin sillit suolassa. Tällä kertaa Cannes’n satamaan missä kisat järkättiin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: