Lyijäreistä ollut terät poikki jo pidempään ja syksykin on ehtinyt jo talven kynnykselle.
Kaikenlaista on tapahtunut viinin parissa ja ilman, mutta laitetaan nyt sitten vaikka koronan piikkiin tämä passiivisuus mitä blogin ylläpitoon tulee.
Eipä ole koskaan tullut vietettyä yhtä paljon aikaa itsensä kanssa kuin kuluneena vuonna.
Samalla iso kasa virikkeitä on jäänyt pois.
Olen kovasti miettiyt onko tällä mahdollisesti negatiivinen vaikutus esimerkiksi maku- ja hajuaisteihini, ja kaiken keskellä on ollut erittäin yllättävää huomata, että näiden aistien jonkin asteisella “lepuutuksella” on ollut lähinnä positiivisia vaikutuksia.
Tähän astinen urani viinin parissa on ollut intensiivistä työtä, maistelua ja opiskelua, joten en ole koskaan ajatellut, ettäkö muunlainen lähestyminen voisi viedä eteenpäin.
Olen kuluneen vuoden aikana useasti löytänyt itseni miettimästä ruostuvatko taitoni, kun edelleen vallitseva poikkeustila peruuttaa tapahtumia, messuja ja koulutuksia?
Joten kun yht’äkkiä huomasin maistavani ja haistavani huomattavasti paremmin kuin pitkään aikaan, olin todella yllättynyt.
On selvää, että aistit tukevat toisiaan, mutta yhtälailla kuin ulkoiset tekijät, vireystaso, virittyneisyys ja kuormittuneisuus vaikuttavat myös aisteihin.
Joten samaan aikaan kun huolehdin, että saanko tarpeeksi harjoitusta, olen myös saanut pitkästä aikaa enemmän lepoa ja rauhaa, jotka taas puolestaan ovat tehneet pelkkää hyvää.
Kun mieli ja keho ovat levänneet, on helpompi myös vastaanottaa ja jäsennellä kokemaansa, myös viinin kohdalla.
Rauhallisemmat ajat ovat myös antaneet ainutlaatuisen tilaisuuden tarkastella omaa alkoholinkulutusta ja tottumuksia; Kuinka usein onkaan kyseessä ennemmin tottumus kuin halu nauttia.
Hyvä on ollut myös huomata mitkä ovat niitä tilaisuuksia, joihin osallistuminen vaatii alkoholia ja opetella jättämään ne väliin.
Ennemmin kuin ollakseen viihtyvyyden edellytys, viini on arvoisessaan asemassa tuodessaan tilaisuuteen lisäarvoa.
Onko muuten DeLuxe-lehti Sinulle entuudestaan tuttu?
Jos ei, niin käypä tutustumassa ja laita seurantaan.
Kivoja uusia juttuja tiedossa..
Kippis!
Anna