Kesäloman alkaessa vain ohimoon painettu ase olisi saanut minut aukaisemaan jonkin sohvapöydällä lojuvista viinilehdistä tai herättelemään vasenta aivopuoliskoa tositoimiin viiniä juodessa.
Annoin olla – olkoot tämä kesäloma myös lomaa viinistä.
Viini on iso osa identieettiäni: olen työskennelyt valmistumisesta saakka viinimaahantuonnin parissa ja käyttänyt satoja tunteja ja tuhansia euroja käyneeseen rypälemehuun tai sen perässä matkaamiseen. Uusiin ihmisiin tutustuessa saan usein kadehdintaa osakseni – kuinka voin olla niin satumaisen onnekas, että olen onnistunut tekemään viinistä työni? (Okei, osa näistä kadehtijoista ovat siinä romanttisessa harhakäsityksessä, että viinimaahantuonti on avoautolla ajelua Ranskan maaseudulla, mutta monille juuri työn ja intohimon yhdistäminen on vain unelma.)
Työ intohimon parissa on kuitenkin työtä. Minua ohjaavat kaupalliset tavoitteet ja portfolion tyrkyllä olevien viinien tastingeissa karmaisevien viinien määrä ylittää moninkertaisesti ne valikoituvat helmet. Koen huonoa omatuntoa, kun pitkän työpäivän – saati pitkän koronakevään – jälkeen en halua ajatellakaan viiniä.
Kun työkavereina on maailman vaativimman viinikoulutuksen läpikäyneitä huippuasiantuntijoita, tuntuu oma intohimoton kuiva kausi alisuorittamiselta. Kun vapaa-ajan riennoissa tapaa ihmisiä, joille viini on elämän hapot ja hedelmä, saa kuiva kausi minut pohtimaan, ansaitsenko sittenkään olla alalla, joka on monelle unelmien täyttymys? Onko viini “mun juttu”, jos menen mielummin työpäivän jälkeen juoksulenkille kuin maistelemaan kellarin pimeyteen itäeurooppalaisia amforaviinejä?
Vähittäiskaupan johtotehtäviin päätynyt opiskelukaverini kertoi, että heillä puoliso hoitaa viikonloppuna kaupassakäynnit, jottei hänen vain tarvitsisi käydä myymälässä. Viinialalla ajatuskin vain työssä viiniä maistavasta tai juovasta henkilöstä tuntuu täysin järjenvastaiselta, viiniin välinpitämättömästi suhtautuva viinikauppias on kuin pappi, joka ei usko jumalaan. Asiakkaita huijaava jengipetturi.
Viiniä kohtaan kokemieni tunteideni soutamisen takana on myös se tosiasia, ettei alkoholilla ole mitään positiivisia vaikutuksia kehon tai mielen terveyteen (hei vain, kuukautiskierron loppupään krapulat). Aiemmissa työpaikoissa olen päässyt ja joutunut nauttimaan pitkistä viinintäyteisistä tilaisuuksista ja niitä seuranneista karmivista työpäivistä, sillä asiakkaat harvemmin käyttävät viiniä virka-aikana. Suomessa alalla ei vielä mielestäni käydä riittävästi avointa keskustelua alkoholin ja sen myymisen aiheuttamista ristiriitaisista tunteista* ja “eurooppalaiset juomatavat” ovat monille helppo tekosyy riskirajojen ylittävälle alkoholinkulutukselle.
Kolmen viikon kesäloman aikana en siis lukenut yhtäkään viiniin liittyvää juttua, enkä muista mitään juomistani viineistä. Hyviä kai, ainakin osa. Töihin palatessa ammensin työn tuomasta rutiinista viineistä kirjoittaessa ja keskustellessa. Ilmoittauduin ensimmäiseen edes etäisesti mielenkiintoiselta vaikuttavaan tastingiin lähinnä väkipakolla. Ehkä palava innostus ja uteliaisuus sieltä joskus heräisi? Ja mitä sitten jos ei heräisi? Ei kai alan vaihto olisi niin kamalaa?
Viimeviikolla useita tunteja kestäneen ja ikeniä kurittaneen portfoliotastingin päätöksenä olleen Wachaun huipputuottajan flightissa tunsin onnekseni tutun kihelmöinnin – miten jokin voi olla näin ihanaa? Voiko tästä todella saada palkkaa? Ja kivaa, ensiviikolla pääsen tastingiin!
*Jos aihe kiinnostaa, kannattaa tutustua australialaislähtöiseen A Balanced Glass -yhteisöön
Kirjoittajasta
Heta Kangasmaa on työskennellyt kolmella eri viinimaahantuojalla ja suorittananut WSET Advanced & Diploma -tutkinnot. Tällä hetkellä Heta toimii Viinitien Retail Sales & Marketing managerina.
Hannah Wines | Viinipalvelu 