Camino de Vino

Yhdeksän vuotta sitten olin Camino de Santiagon vaelluksella Espanjassa.

Matkaanhan voi lähteä jalan vaikka Suomesta, reitti kun mukailee vanhoja pyhiinvaellusreittejä läpi Euroopan. Kuitenkin tunnetuin on varmasti kulkemani Camino Francés, joka alkaa Ranskasta Pyreneitten vuoristosta Saint-Jean-Pied-de-Portin kunnasta, ja loppuu Santiago de Compostelaan Espanjan Galiciassa.

Reittihän kulkee läpi huikeiden viinialueiden alkaen Baskimaan Pyrénées-Atlantiquesilta Navarraan. Navarrasta jatketaan Riojan läpi Castilla y Léoniin, sieltä Bierzon kautta Ribeira Sacraan ja lopulta Galician sydämeen, Rías Baixasin.

Tuon 790 kilometrin vaelluksen jälkeen ei varmaan ole ihme, että Pohjois-Espanjan viineillä on erityinen paikka sydämessäni.
Albariño tai Godello ei ole koskaan maistunut niin hyvältä, kuin Santiagoon saavuttuani!

Vaikka jo ennen tuota reissua olin työskennelyt useamman vuoden viinin parissa, eikä matkalla ollut oikeastaan mitään tekemistä viinin kanssa, on se kuintenkin se kohta elämässäni josta koen varsinaisen viiniurani alkaneen.

Alkuperäinen suunnitelma oli paluumatkalla viettää muutama päivä Bordeaux’ssa viinitiloihin tutustuen, mutta suunnitelmat muuttuivat lennossa, kun puolessa välissä vaellusta sain tietää, että WSET:n kurssi jolle olin ilmoittautunut, järjestettäisiin, joten minulle jäi Santiagoon päästyämme vain pari päivää aikaa ehtiä takaisin Zürichiin.

Hurautimme vuokra-autolla Santiagosta Bayonneen, minne olin jättänyt autoni, ja tarkoitus oli ajaa parikymmentä kilometriä rajan yli takaisin Espanjan puolelle, jättää vuokra-auto San Sebastianin lentokentälle, kaahata Bordeaux’n, minne reissukaverini oli tarkoitus jäädä joka tapauksessa, ja siitä kiitää takaisin Sveitsiin.

Kaikki meni suunnitelmien mukaan, kunnes San Sebastianin lentokentän (onneksemme!) edessä autoni hyytyi; Auton akkulaturi sanoi sopimuksensa irti.

Onneksi oli hyvä vakuutus, hetkessä auto hinattiin pois ja taksi vei meidät hotelliin. Seuraavana aamuna sama kuski tuli haki meidät hotellilta, kuskasi meitä muutaman tunnin Bordeaux’n lentokentälle, jonne kaverini jäi ja minä sain vuokra-auton jolla kiisin ennätysajassa 1000km kotiin Zürichiin, eli päivässä ajoin autolla saman matkan, kuin jonka vaeltamiseen minulta oli mennyt yli kuukausi. Matkalla tapahtui kaksi kolariakin, joissa onnekseni en kuitenkaan ollut mukana.

Kyllä, tietenkin olisi ollut helpompi lentää, mutta matkassa oli mukana 38 kiloinen Roomasta löytynyt roomalainen koirani Rooma, joten lentäminen ei ollut vaihtoehto.
Saavuin kotiin vasta yön puolella, mutta seuraavana aamuna olin jo tikkana ensimmäisellä viiniluennolla.

Camino de Santiagon vaellus on yksi elämäni kohokohtia, suuri unelma joka toteutui.
Irtisanouduin hyvästä työstä matkan tehdäkseni, päätin kokeilla kannatteleeko elämä jos kaikki ei ole aina vimpan päälle suunniteltuna.
Vaellus oli myös suuri kokemus elämän hidastamisesta. Viikkotolkulla kävellessä ajan ja välimatkojen suhde hämärtyy ja on todella hämmentävää huomata että saatat tehdä matkaa tuntitolkulla, mutta olet edennyt vain 20 kilometriä. 

Matkalla tapasin ihmisiä kaikkialta maailmasta. Joidenkin kanssa vaellettiin samaan tahtiin viikkoja, toisten kanssa vain päivä. Osa oli tullut kävelemään vain tietyn pätkän, osa ensikertaa ja osalle kyseessä oli vuosittainen traditio. Tapasin miehen joka oli kävellyt koko matkan naapurikylästäni Sveitsistä saakka. Kaksi nuorta tyttöä kuuluvat Australian purjehdusmaajoukkueeseen, ja kävely oli heille kolmen viikon kestävyysharjoittelu osana olympialaisiin treenaamista. Kanadalainen pariskunta oli tullut testaamaan suhdettaan, he ovat edelleen onnellisti yhdessä ja neljän ihanan lapsen vanhemmat.
Kaikissa kohtaamisissa päti kuitenkin yksi sanaton sopimus olla kysymättä toiselta mitään henkilökohtaista. Voi olla, että omasta tahdosta kerrottiin henkilökohtaisia tarinoita, mutta kertaakaan kukaan ei kysynyt minulta mitään ammatistani, yksityiselämästäni taikka siihenastisesta elämästäni. Paljon kuitenkin puhuttiin, mutta lähinnä säästä, yöpymispaikoista, aterioista, rasitusvammoista ja vielä lisää säästä.

“Siellä on sitten varmaan aikaa ajatella ja suunnitella mitä tulevaisuudelta haluat ” arvioi ystävä ennen lähtöäni. Niin luulin minäkin, mutta kuinka väärässä olinkaan. Reissussa ei tullut ajateltua mitään lukuun ottamatta päivien sisältöä ja tietenkin säätä. Ja siinä koko vaelluksen taika piileekin.

Reilut viisi viikkoa ulkona, paljon liikuntaa, unta ja hyvää ruokaa tekee ihmiselle pelkkää hyvää. Totaalinen väsyneen mielen aikalisä jonka jälkeen jaksaa ja on tilaa taas ajatella.

Ja toihan tuo matka minulle urani viinin parissa, joka on myös omanlaisensa tie ja taival eli Camino, jossa viini kulkee rinnalla kaikessa mitä teenkin.

¡Salud y Buen Camino!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: