Kun tammikuussa Covid-19 tartuntojen uutisointi alkoi Kiinasta, oli tietenkin mainittu, että tämä tulee leviämään myös Eurooppaan, mutten ainakaan itse erityisemmin kuunnellut näitä uutisia. Joten kun maaliskuussa aggressiiviset toimet viruksen leviämisen hidastamiseksi otettiin käyttöön, oli varmasti aikalailla jokainen puulla päähän lyöty.
Muutamia etäyhteyksillä toteutettavia tilaisuuksia lukuunottamatta koko kevään osalta kalenteri tyhjeni silmänräpäyksessä ja olo oli lähinnä epäuskoinen kuinka jotain tällaista on edes mahdollista tapahtua. Noin muutoin en pidä itseäni kovin naiivina, mutta tämän tilanteen äärellä olen joutunut myös arvioimaan itseäni monin tavoin uusiksi.
Totaalisen ulkonaliikkumiskiellon pelossa eristäydyimme aika piakkoin maalle, jonne Uudenmaan rajojen sulkemisen myötä sitten jumituimme. Kevättulvien takia auto piti jättää hyvinkin kauas, mutta mikäs kiire meillä oli, päiviin tuli mukavasti tekemistä autolta vaatteita tai ruokia haeskellessa. Olin alkuun aivan maanisen motivoitunut ja ahkera, työstin meneillään olevia projekteja ja opintoa kaiken muun ohella. Otin ilolla vastaan kaiken uuden, mitä poikkeustila tarjoili sosiaalisessa mediassa. Muutaman viikon oli tosi hyvä boogie, mutta sitten homma lässähti kuin liikaa täytetty täytekakku. Täysin muusta maailmasta eristäytyminen alkoi selkeästi käydä 3-vuotiaalle uhmaikäiselle tyttärelleni rankaksi, ja sen myötä tietenkin myös minulle. Vaikken keväästä niin kovin pidäkään, tajusin kuitenkin heti jo alusta saakka olla kiitollinen vuodenajasta ja siitä, ettei tämä kaikki tapahtunut vuosi sitten. Kaksivuotiaan kanssa kaikki olisi ollut varmasti vielä haastavampaa.
Minulla, kuten varmasti monella, on aikalailla viha-rakkaussuhde someen. Työni puolesta käytän sosiaalista mediaa ja nettiä paljonkin, jolloin vapaa-ajan käyttöä tulee vähemmän. Poikkeustilan myötä nämä kaksi menivät aikalailla sekaisin keskenään ja muutenkin tuli seurattua uutisointia ym normaalia enemmän, eli kun 3-vuotias pyysi useaan otteeseen “laittamaan sen puhelimen pois” ymmärsin, että se todella pitää laittaa pois. Samalla tajusin, että päiviin on alettava rakentaa jonkinlaista rytmiä myös tämän suhteen. Olen jotakuinkin saanut rajattua hommat niin, että omaa someani tsekkaan aamulla ja illalla kun laps ei ole läsnä. Mikäli työskentelen tai tarvitsen jotain työhön liittyvää tietoa, teen sen läppärillä. Näin olen saanut myös lapsen ymmärtämään koska teen ja mitäkin, jolloin hänen on myös helpompi hyväksyä se, ettei hän hetkellisesti saa jakamatonta huomiotani.
Yh-äitinä arjessa suurimmat haasteet asettaa aikatauluttaminen. Ammattiani ei harjoiteta päiväpainotteisesti, ja sata kertaa asian läpi ajateltuani lapseni käy tavallisessa päiväkodissa, eikä vuoropäiväkodissa. Arkeni on aikalailla siis päiväkodin aikataulujen armoilla, ja kaikki muu näiden aikojen ulkopuolelle sijoittuva meininki vaatii erityisjärjestelyjä. Mutta parhaimmillaan, kun asiat loksahtelee, olen todella onnellinen tämän järjestelyn kanssa. Iltahommat mahdollistavat minulle sitä muutoin vaikeasti järjestettävää omaa-aikaa tai muuten vaan aikaa vaikka siivota tai käydä kaupassa ilman uhmakasta assaria. Olen myös huomannut, että nämä tällälailla järjestyvät “hajuraot” tekevät muutenkin hyvää pienelle perheellemme, omena kun ei kauaksi puusta putoa, niin tyttärenikin selkeästi kaipaa välillä muuta aikuista seuraa. Olen tässä poikkeusajan aikana suuresti nauttinut tehdessäni isoja 1000 palan palapelejä ja löytänyt niistä yhteyden tällä hetkellä puuttuvaan “normaalin arjen” palapeliin. Toinen josta olen ollut todella iloinen ja otettu, on kaikenlainen etäyhteyksin mahdollistettu toiminta. Kolme tuntia kestänyt taloyhtiön kokous oli normaaliin verrattuna kotioloissa jopa mukava, ja opintoihin liittyviä luentoja odotan innokkaammin kuin koskaan.
Mutta se, mistä olen kaikkein eniten ollut fiiliksissä, on erilaiset, varsinkin Instagramin kautta mahdollistetut live-tapahtumat eri muusikoiden tai viini-ihmisten toimesta.
On aika huikeaa, kun kotioloissa voi ottaa rennosti ja samalla seurailla maailmanluokan viinintekijöiden tai -asiantuntijoiden, parhaimmassa tapauksessa molempien yhteistä keskustelua. Joka perjantai Suomen varmasti tunnetuin Master of Wine, samppanjoihin erikoistunut Essi Avellan on maistellut samppanjoita vaihtelevalla teemalla The Finest Bubble-samppanjasivuston vetäjän Nick Bakerin kanssa Instagram Livessä. Olen myös seurannut mm. Ornellaia-viinitilan johtajan Alex Heinzin vetämiä Wine & Talks-tastingeja, pientuottajien live-lähetyksiä heidän viinitarhoiltaan ja eri sommelierien keskinäisiä keskusteluja Yhdysvalloista. Wine Spectator-julkaisulla on ollut hienoja live-tapaamisia mm. Château Pichon Comtessen pääjohtaja Nicolas Glumineaun kanssa vuosikerrasta 2020 ja siitä, kuinka Covid-19 pandemia on vaikuttanut klassiseen Bordeaux taloon. Itselleni mielenkiintoisimpia ovat olleet eri Master of Wine X Sommelier- keskustelut, molemmat kun työskentelevät saman asian äärellä mutta eivät välttämättä ole tehneet missään vaiheessa toistensa työtä. Tämän ympärille kietoutuu myös aikalailla ideani tästä blogista; Tahto lähteä avaamaan usein ulospäin hyvin suppealta näyttävää, mutta oikeasti äärimmäisen laajaa ja monipuolista viinialaa. Suomessa tällä hetkellä aktiivisimmin somessa toimii Viinitie asiantuntijoineen. He tarjoilevat FB:n kautta erilaisia keskustelu- ja maistelutilaisuuksia, ja ammattilaisille jopa mahdollisuuden saada pienet näytteet viineistä tilaisuutta varten. Monimuotoisuuden ja kekseliäisyyden kirjo on ollut ihailtavaa!
Cin cin!
Anna
Hannah Wines | Viinipalvelu 