Sweet!Kuivat viinit on hallinneet viinimaailman trendilistan kärkeä jo todella pitkään.Nyt näkyvissä on kuitenkin muutos, kun lempeämmät makuprofiilit alkavat viedä suosion. Juomien maailmassa on jo kauan ihmetelty kuivan makuprofiilin dominointia viineissä, kun taas kaikissa muissa juomissa makeus sallitaan tai sitä jopa odotetaan juomalta.Kontrollin siivittämä nousukausi ja laihuuden ihannointi jätti jälkeensä kaloreiden laskennan jolta ei viinikään välttynyt,Jatka lukemista ”Kuuluuko sokeri viiniin?”
Avainsana-arkisto:samppanja
Kuinka sommelier työskentelee?
Viikko sitten toteutettiin yhteistyössä Viinimaan kanssa Sparkling Dinners Pop Upin ensimmäinen osa, joka onnistui monin osin yli odotusten.Tällä viikolla olisi ollut tarkoitus tarkoitus toiselle osalle, mutta vallitsevan korona-tilanteen takia päätimme yhdessä yhteistyökumppanimme Viinilinnan kanssa siirtää tilaisuudet keväämmälle.Pienen pettymyksen jälkeen olen kuitenkin ollut vielä enemmän innoissani, koska tämähän antaa meille lisäaikaa tehdä jotain vielä parempaa. TyypillisestiJatka lukemista ”Kuinka sommelier työskentelee?”
Poikkeusaika X Viinitoiminta
Kun tammikuussa Covid-19 tartuntojen uutisointi alkoi Kiinasta, oli tietenkin mainittu, että tämä tulee leviämään myös Eurooppaan, mutten ainakaan itse erityisemmin kuunnellut näitä uutisia. Joten kun maaliskuussa aggressiiviset toimet viruksen leviämisen hidastamiseksi otettiin käyttöön, oli varmasti aikalailla jokainen puulla päähän lyöty. Muutamia etäyhteyksillä toteutettavia tilaisuuksia lukuunottamatta koko kevään osalta kalenteri tyhjeni silmänräpäyksessä ja olo oli lähinnäJatka lukemista ”Poikkeusaika X Viinitoiminta”